Sukuhaarat
Ensimmäisessä sukukokouksessa, silloin vuonna 1994, piti osallistujien kirjoittaa vieraskirjaan oma nimi ja talon nimi, mistä on lähtöisin. Se oli ilmeisesti enne tälle nykyisin käytössä olevalle sukuhaaran nimelle vai oliko se suvun haaroitus jo silloin tiedossa. Uudelle jäsenelle ja jo vuosia tai vuosikymmeniä, jopa satoja vuosia sitten siitä sukutalosta erkaantunelle tämä käsite saattaa olla hyvinkin vieras.
Sukuselvitys-sivulla kerrotaan suvun leviämisestä ja laajenemisesta. Kantatila Soskonniemi, Mäkelä, Honkala, Rinne, Hakola, Uotila, Koski. Tässä järjestyksessä Soskonniemen isännän paikkaa vaille jääneet nuoremmat pojat ovat lähteneet maailmalle ja isännäksi lähiseutujen isäntää vailla oleviin taloihin. Poikkeuksena Kosken Kalle, joka oli talon vanhin poika, mutta ilmeisesti jo nuorena päätti hankkiutua isännäksi tuottavammille maille. Maailmalle lähtö on tarkoittanut lähinnä Keiteleen ympäristöä. Kesällä veneellä ja talvella jäätä pitkin. Muistaa täytyy myös ne noin 4-5 kantatilalta muihin hommiin 1700-1800 luvulla lähtenyttä, joille ei ole erityistä sukuhaaraa nimetty.
Kantatila Soskonniemen ja muiden myöhemmin tulleiden talojen tyttäret. Naiset ovat useimmiten menneet naimisiin, ottaneet uuden nimen ja kahdessa kolmessa sukupolvessa yhteys Soskonniemen Minkkisiin on loppunut. Myös sukututkimuksessa äitilinjan tutkiminen jää usein kahteen kolmeen sukupolveen. Onneksi sukuseurassa on naislinjan sukulaisia. Se on tärkeää ja todella hyvä asia.
Soskonniemen Minkkisten sukuhaaroja ovat siis nykyisillä tiedoilla Soskonniemen, Mäkelän, Honkalan, Rinteen, Hakolan, Uotilan ja Koski-Mäntylän sukuhaarat.
Onneksi tietämättömyys sukuhaarasta tai sukuhaarattomuus ei ole vaatimus sukuseuraan kuulumiselle. Kiinnostus Minkkisiin riittää.
Soskonniemen sukuhaara
1600-luvun katovuodet osuivat myös sen aikaisen Viitasaaren, myöhemmin Konginkankaan ja nykyiseen Äänekosken Kalaniemeen, jonka kaikki neljä tilaa Soskonniemi, Kajama, Räihä ja Hakola autioituivat vuonna 1602 väliaikaisesti. 1630-luvun pahat kadot ja sotaväenotot johtivat siihen, että vuosien 1636 ja 1654 välillä kaikkien näiden talojen isäntäsuku vaihtui. Räihän Klemetti Matinpoika Kaukonen otettiin sotaväkeen ja tila autioitui. Vuonna 1641 ja vuodesta 1650 sitä asutti Klemetti Räihä. Erkki Minkkinen ja hänen vaimonsa Judith ryhtyivät vuonna 1650 isännöimään Soskonniemeä, jossa sama suku asuu edelleen. Kantatilasta halottiin vuonna 176 Sosko ja vuonna 1803 Mäkelä.
”Soskonniemi sijaitsee Keiteleen rannalla 12 km Konginkankaan kirkolta. Tilalla viljellään rehukasveja ja kasvatetaan karjaa.Tilalla on vuonna 1957 uusittu hirsinen päärakennus sekä kivinavetta”. Näin kertoo Suomen maatilakirja, osa 8, vuodelta 1966.
Kuvan kunniakirjassa sanotaan:
”Tämän esimerkillisen kiintymyksen kotikontuun on Suomen maanviljelijäin järjestö todennut ja on vaatimattomana tunnustuksena tämän suvun suuresta kodin, kotiseudun ja isänmaanrakkaudesta antanut tilan nykyiselle omistajalle muistoksi tämän kunniakirjan.”
”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto”
Mäkelän sukuhaara
”Mäkelän tila on erotettu Soskonniemen kantatilasta ja kuulunut suvulle vuodesta 1805. Tila sijaitsee Kalaniemen kylässä 10 km Konginkankaan kirkolta. Tilalla on hirsinen päärakennus vuodelta 1914 sekä hirsinen, tiilivuorattu karjarakennus vuodelta 1952”. Näin kertoo Mäkelästä Suuri maatilakirja, osa 8 vuodelta 1966.
Soskonniemen isäntä Aatami Matinpoika Minkkinen ja vaimonsa Maria erottivat tilastaan Mäkelän toiseksi vanhimmalle pojalleen Aatami Aataminpojalle. Mäkelän tilalla maanviljelyn ja metsänhoidon ohella kalastuksella on ollut iso merkitys toimeentuloon.
Mäkelän sukuhaara on ollut varsin runsaasti leviävä, jo 1800-luvun alussa on syntynyt uusia polkuja sukupuuhumme. Osa sukulaisista ei todennäköisesti tiedä kuuluvansa tähän sukuhaaraan.
Mäkelän sukuhaaraan kuuluvia sukulaisia
- Sukuseuran perustamisen kantava voima, kunnallisneuvos Otto Minkkinen
- Sukututkijat Saara ja Esa Minkkinen
- Urheilija, kivääriampuja Jaakko Minkkinen, linkki wikipedia
- Lentäjä, galleristi Urpo ”Upi” Minkkinen, lentolinkki, navettagalleria
- Tutkija, tietokirjailija Petri Minkkinen, kotisivut, kaktus
Honkalan sukuhaara
Soskonniemestä lohkotun Mäkelän talon ensimmäiselle isäntäpariskunnalle Aatamille ja Hedvigille syntyi kaksi poikaa, joista toinen jatkoi Mäkelän isäntänä. Pojista toinen, 1832 syntynyt David Aataminpoika lähti maailmalle. Kirkonkirjatietojen perusteella hän meni naimisiin Kivijärveläisen (nykyistä Kannonkoskea) Anna-Liisa Roseströmin kanssa. He asettuivat taloksi Kivijärven rantaan Jauhoniemen Varsanhäntään. David ja Anna-Liisa saivat siellä asuessaan viisi lasta, joista nykyisten tietojen mukaan vain yksi tytär sai myöhemmin omia lapsia. Osa lapsista kuoli nuorena, kaikista ei ole tietoa. Vahvistamattomien, tietojen mukaan David ja Anna-Maija muuttivat jossain vaiheessa Honkalan tilalle Kivijärven kirkonkylän lähelle. Heille syntyi Honkalasa yksi poika Konstantin.
Vasemmalla oleva kuva on kopio Maatilakirjasta. Honkalan sukua ei ole sukuseuran toimesta tutkittu. Kivijärven – Kannonkosken seudulla on Honkalan Minkkisten sukua olevia varsin paljon.
Rinteen sukuhaara
”Rinteen tila sijaitsee Niinilahden kylässä, 17 km Viitasaaren kirkolta. Viljelysten ympäröimä 1934 uusittu hirsinen päärakennus sijaitsee Aroniemen tien varrella, Keiteeleen Niinilahden rannalla. Tila on erotettu Tenholan kantatilasta ja kuulunut suvulle 1800-luvun puolivälistä alkaen. Tilalla on viljelty viljaa, kasvatettu karjaa. Metsissä on suoritettu kasvatuksellisia hakkuita”. Näin kertoo Suomen maatilakirja, osa 8 vuodelta 1966.
Adam Matinpoika ja Justiina Rautiainen olivat Soskonniemen yhdeksäs isäntäpari. Heille syntyi yhteensä kahdeksan lasta, joista kolme kuoli lapsena. Vanhimmasta pojasta tuli Soskonniemen isäntä, Johan jäi vanhaksi pojaksi. Neljä muuta poikaa pääsivät isänniksi lähiseudun taloihin. Tästä 1800-luvun puolivälissä tapahtuneesta ’muutoksesta’ alkoi Soskonniemen Minkkisten suvun varsinainen laajeneminen.
Veljeksistä toiseksi vanhin, Mats Adaminpoika, syntynyt vuonna 1837 meni naimisiin Matilda Konttisen kanssa. Heille syntyi Rinteen talossa yhdeksän lasta, joista kolme kuoli lapsena. Tyttäristä kaksi ja pojista kolme saivat yhteensä 28 lasta. Rinteen sukuhaara on kasvanut paljon.
Matts Adaminpojan veljiä olivat Hakolaan isännäksi päässyt David Adaminpoika ja Uotilan uusi isäntä Nikodemus Adaminpoika.
Hakolan sukuhaara
Hakolan tilan perusti vuonna 1599 Kajaman kantatilan poika Tuomas Jaakonpoika Kaukonen. Talo rakennettiin mäen päälle Itä-Suomelle tyypillisen vaara-asutuksen malliin. Korppis- ja Hakojoet virtaavat mäen alla, toinen etelässä, toinen pohjoisessa. Hakojärvi on noin kilometrin päässä. Lähellä olivat hyvät kaskimaat ja tulevat pellot. Vuosien 1628 – 1910 välillä Hakolan kantatilan alueelle syntyi 37 uutta savua eli taloa, torppaa tai mäkitupaa, esimerkiksi ensimmäisenä naapuritalo Heikkilä (tiedot Konginkankaan kirjasta).
David Adaminpoika Minkkinen avioitui Hakolan tyttären Sofia Hakkaraisen kanssa 4.7.1867 ja näin Minkkisistä tuli Hakolaa isännöivä suku. Davidille ja Johanille syntyi kolme lasta, joista nuorimmat Verner ja Ida Maria kuolivat lapsina. Myös Sofia menehtyi nuorena. David avioitui uudelleen Miina Hämäläisen kanssa ja heille syntyi Ida-tytär, joka kuoli jo nuorena. (Miinan äiti oli myös Hakolan tyttäriä ilmeisesti Sofian äidin sisko tai serkku. Miina oli myöhemmin Kummiksi kutsuttu henkilö, Hakolan sisarussarjan ”varamummu”).
Davidin lapsista varttui aikuiseksi ainoastaan Johan, josta tulikin seuraava Hakolan isäntä ja suurperheen isä. Johan meni naimisiin Matilda Hytösen kanssa 28.9.1893. He saivat 15 lasta, joista Otto, Ida ja Eino menehtyivät lapsina.
Lapsista vanhin Helmi meni miniäksi Hautsaloon, Elsa Hannulaan ja Vieno Korppiselle. Elli muutti tyttärensä perheen luokse Saarijärvelle. Olga hoiti Kalaniemen Postia aluksi Hakolassa, myöhemmin Kantolassa. Aili ja Rauha muuttivat sodan jälkeen Helsinkiin. Rauha avioitui Helsinkiläisen autoilija Hjalmar ’Jamppa’ Karlssonin kanssa. Aune meni naimisiin ja muutti Naantaliin. Pojat pysyivät Kalaniemessä, Eemeli rakensi Jukolan, pysyi poikamiehenä. Einari rakensi Kantolan, johon tuli myöhemmin myös Kalaniemen Posti, meni naimisiin opettaja Armi Elisabet ’Liisa’ Karhun kanssa. He saivat yhden pojan , Pekan, joka eli vain reilun kuukauden. Liisa toimi opettajana Kalaniemessä. Hakolan peltojen viljelyä jatkoivat Kaarlo ja Jussi (Johannes K.A). Kaarlo ja Hilkka-vaimo toimivat Hakolan isäntäpariskuntana 1970-luvun alkuun saakka. Hilkkaa ja Kaarloa yhdisti lapsena menetetty kuulo. He olivat kuuroja, mutta eipä se juuri elämää haitannut. Hakolan lapsista nuorin, Jussi oli pojista ainoa, joka joutui sotaan. Sotien ja lyhyen kauppiasuran Kuopiossa jälkeen Jussi ja Helena rakensivat Hakojärven rantaan Ranta-Ahon, jossa he kasvattivat Hakolan tapaan lypsykarjaa ja muita eläimiä. Sisarussarjan viimeisenä tuonpuoleiseen siirtyi vuonna 2007 Rauha 92 vuoden ikäisenä.
Nyt meitä Hakolan juurilla olevia on seitsemässä sukupolvessa karkeasti arvioiden noin 200. Soskonniemen Minkkisten sukupuussa Hakolan sukuhaaran nuorimmat ovat 16 sukupolvea.
Hakolan tilalla ”ennen sotia” maatalouden ohessa olleet posti, koulu, majatalo, nelostien risteyspaikka ovat jääneet harvenevan väen muistoihin. Tilanpito; lypsykarja, maanviljely ja metsänhoito jatkuvat ja kehittyvät. Hilkan ja Kaarlon jälkeen isäntänä ja emäntänä jatkoivat poika Seppo vaimonsa Anitan kanssa. Nykyisin maatalousyritystä hoitavat edellisten poika Janne ja Tiina, uusi sukupolvi on valmiina jatkamaan.
Minkkiset Hakolan isäntinä
Hakolan sukua
Uotilan sukuhaara
”Uotila, 34 km Suolahdesta ja 25 km Äänekoskelta. Ollut aikaisemmin osa Konginkankaan tilasta, joka vuonna 1807 sai nimen Uotila. Omistajat Kalle Minkkinen vuodesta 1900 ja puolisonsa Hanna (os. Rautiainen) vuodesta 1904. Ollut isännän suvulla ainakin vuodesta 1808. Uotilasta on erotettu yhteensä 13 tilaa, yli 100 hehtaaria. Pinta-ala on 344 ha. Talouskeskus on viljelysten keskellä Äänekosken, Viitasaaren ja Sumiaisten tien risteyksessä. Päärakennus on vuodelta 1850, navetta, jossa on vesijohto vuodelta 1927. Tilalta myydään lihaa ja maitoa paikkakunnalle. Mäntymetsästä on myyty saha-, paperi ja faneripuuta. Uotilassa on tuulimylly ja pärehöylä. Isäntä toimii kunnallisissa luottamustehtävissä”. Näin kertoo Uotilasta Suomen maatilat, osa viisi vuodelta 1933.
Soskonniemen 10 isännän Adam Matinpojan ja Justiinan poika Nikodemus Adaminpoika meni naimisiin Maria Paanasen kanssa 17.4.1874. He isännöivät Uotilan tilaa, saivat 1800-luvun lopulla yhdeksän lasta, joista kaksi kuoli lapsena. Nikodemus Nikodemuksenpoika, Anna ja Maria muuttivat amerikkaan. Nikodemukselle ja Marialle syntyi yhteensä 25 lastenlasta, joista neljä kaatui sodassa, 14 sai lapsia.
Uotilan tilan pitoa Nikodemuksen ja Marian jälkeen jatkoivat Kalle Kustaa Nikodemuksenpoika ja Johanna Rautiainen. Kalle ja Johanna saivat 10 lasta ja 30 lastenlasta.
Nämä Saaran ja Esan sukututkimuksesta eli kirkonkirjoista saadut tiedot poikkeavat yläpuolella olevista Maatilakirjan tiedoista. Joka tapauksessa Uotilan sukuhaaraan kuuluvia sukulaisia on varsin paljon,
Koski-Mäntylä sukuhaara
”Koski (Mäntyniemi), 60 km Suolahden asemalta, 120 km Jyväskylästä ja 8 km Suovanlahden laiturilta. Kosken tilan kanssa on yhdysviljelyksessä Mäntylän ja Kyöstilän tilat. Omistajat vuodesta 1887 Kalle Minkkinen (s.1861, k. 1935) ja puolisonsa Vilhelmina (os Närhi s.1870, k 1932)). Tila ollut emännän suvulla noin 200 vuotta. Pinta-ala on 1300 hehtaaria. Talouskeskus on viljelysten keskellä Suotajärven ja Mäntyjoen rannalla. Mäntylän tilan päärakennus on rakennettu vuonna 1919. Tilalla on kaksi kivinavettaa vuodelta 1910 sekä kivisikala. Navetassa on vesijohto ja automaattiset juomakupit. Tilalla kasvatetaan karjanhoidon lisäksi hevosia myytäväksi, hoidetusta metsästä myydään saha- ja faneripuuta. Tilaan kuuluvaan koskeen on rakennettu sähkölaitos, mylly ja raamisaha. Tilalla on myös oma meijeri ja omistaja harjoittaa sekatavarakauppaa”. Näin kertoo Suomen maatilat, osa 5 vuodelta 1933.
Kerrotaan, etttä Soskonniemen kymmenettä sukupolvea olevien Carl Gustaf Adaminpojan sekä Vilhelmiinan vanhin poika Carl Gustaf Carlenpoika päätti luopua kotitilan isännyydestä ja lähti etsimään isännän paikkaa Keiteleen rannoilta. Hän otti lampaan kainaloon ja lähti kiertelemään ja kyselemään tiloilta tyttäristä ja isännän paikoista. Kalle valitsi Vilhelmiinan ja Kosken tilan. Näin hänestä tuli Kosken Kalle.
Vilhelmiina ja Kalle saivat 1800-1900 luvuun vaihteen tienoilla 10 lasta, joista kaksi kuoli lapsena. Pojista vanhin Julius jatkoi Kosken tilan isäntänä puolisonsa Aino Kinnusen kanssa.
Toiseksi vanhin poika, Carl August Ferdinand ” Kalle”, puoliso Impi Vuorenmaa, toimi kauppiaana Suolahdessa. Viljo Aulis (puoliso Liina Ryhänen) jäi isännöimään Mäntylän tilaa. Kosken talon kolme tytärtä avioituvat Viitasaaren seudulla (Ida Halonen, Elli Häyrynen, Aini Kinnunen ja Vieno Kinnunen). Vilhelmiinalla ja Kallella on/oli yhteensä 25 lastenlasta.
Vasemmalla Kallen muistokirjoitus, jossa on hyvin kuvattu hänen liikemiestaitojaan ja osallistumista yhteiskunnallisiin asioihin.
Kosken-Mäntylän Minkkisiä
Kosken-Mäntylän Minkkiset ovat tunnetusti musiikkimiehiä, runoilijoita, urheilijoitakin.
- Viulunsoittaja, yksi sukuseuran perustajista, alkuajan sukutapaamisten juontaja, Kosken talon isäntä Arvo Minkkinen
- Elvi Minkkinen, juoksija, päämatka 800 metriä, katso
- Toini Paananen, emäntä, runoilija, kirjailija, katso
- Juha Kinnunen, professori, katso
- Eino Halonen, rahoitusneuvos, katso
- Olli Minkkinen, taikuri, katso
Toini Paanasen runo: Suloinen on vanamon kukka
Metsäpuron sorina kuuluu herkän,
vienoin äänin.
Suo elää sen voimakasta.
Suopursu tuoksuu väkevänä.
Pieni metsälampi valmistuu kesään.
Pian sen reunamat pienin valkoisin lumpeenkukin.
Maatuneet hongat lepäävät kuinpitkospuut maisemassa. Jossain helähtää korpin kolea ääni,
muistuttaen elämän raadollisuudesta.
Usein ei käy tasan onnen lahjat.
Mutta tänään en anna sen uuvuttaa mieltäni.
Löysin polun varrelta vanamon,
jolla on aikeet puhjeta kukkaan.
Päätin, niin teen minäkin,
vaikka harmain hapsin.
Suloinen on vanamon kukka.
